Tietoa minusta

Olen Emmi Männistö, hieman alle kolmikymppinen nainen Torniosta.

Liikunta on ollut minulle aina tärkeä asia elämässä, nuorempana yleisurheilin lähinnä pikamatkojen ja aitajuoksun parissa. Sittemmin kuntosalitreenaaminen on ollut minulle se ykkösjuttu ja kuntosalitaustaa minulta löytyykin jo kymmenen vuoden ajalta. Lisäksi tykkään liikkua paljon luonnossa ja päivittäiset metsälenkit ja retkeily koiran kanssa ovat minulle tapa palautua ja pitää huolta itsestäni.

Minulle on tärkeää kohdata asiakas yksilönä huomioiden jokaisen henkilökohtaiset tavoitteet ja elämäntilanne. Hieronnassani saat varmasti rauhallisen ja mukavan rentoutumishetken sinun tarpeesi huomioiden. Valmennuksissani haluan auttaa ennen kaikkea aloittelijoita ja niitä, kenellä liikunta on jäänyt lähiaikoina elämässä vähemmälle. Tavoitteena on löytää jokaiselle sopiva tapa ja määrä liikkua. Se voi olla kuntosaliharjoittelua, mutta yhtä hyvin myös kotona tai lenkkipolulla treenaamista. Monipuolisuus on hyvästä!

Palautumisen merkitystä elämässä painotan, sillä se toimii perustana arjessa jaksamiselle sekä treeneissä kehittymiselle. Olen itse kokenut uupumisen ja joutunut sen myötä opettelemaan lempeyttä itseäni kohtaan. On tärkeää tunnistaa kehon viestejä ja kuunnella niitä. Siksipä pyrinkin luomaan valmennuksissani turvallisen ja sallivan tilan, jotta asiakas kokee voivansa raportoida minulle rehellisesti treenien etenemisestä sekä kokonaiskuormituksesta. Vastavuoroisuus valmennussuhteessa onkin tärkeää ja toivon asiakkailtani viikottaista raportointia, jotta osaan tehdä tarvittavia muutoksia sen mukaan. Myös minä olen aktiivinen osapuoli valmennuksessa, kyselen kuulumisia ja olen aina tavoitettavissa, jos kysyttävää on. 



Koulutus

Fysioterapeutti 

Lapin ammattikorkeakoulu, 2021

Licensed International Personal Trainer

IntensivePT, 2023


Lisäkoulutukset ja kurssit

Raajanivelten liikkuvuuden edistäminen 

Lappia, 2024


Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrittäjänä toimiminen

           Lappia, 2024


"Aina ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, Emmi muistaa edellisen käyntisi ja pystyy täten "vertailemaan" kehitystä. Kuuntelee miten keho reagoi tai jos koet itse liikaa tai liian vähän "painallusta". Lämmin suositus."
- Katriina R